Päivät perunoiden keittelyä, vielä on 'kesää jäljellä'; aurinko paistaa ja ulkosalla kaahaillaan ja naureskellaan.

Istuskelen kotosalla, välillä hortoilen ulkona, elämä on ihan kivaa niin kauan kuin ei ole syvällä traumoissa.

Kuluneen viikon aikana on hiukan joka päivänä tullut traumapiikkejä pintaan; yleensä liittyen siihen että elämästä suoriutuminen ei vieläkään ole peruskoulun vaatimusten tasolla. 

Itseään pitää loputtomiin vertailla, aivan kuin kaikki olisi jotain kilpailua.

Kuinka moni miettii että kuoriiko perunoita oikein? Minä mietin, ja kaiken aikaa traumatiikan sisätuomari pisteyttää.

Rakastan elämää silti, ja sitä, että täällä voi olla taaplailemassa.